Sammalvuoren varikon säilytyshalli kuva: M. Alantie/LänsiMetro

SAMMALVUOREN VARIKKO

Sammalvuoren metrovarikon rakentaminen Espoossa kuuluu Länsimetron toiseen vaiheeseen, jossa varikon lisäksi rakennetaan viisi uutta asemaa sekä seitsemän kilometriä ratalinjaa. Varikko rakennetaan junien tarpeen lisääntymisen vuoksi  ja se  palvelee koko metroverkoston tarpeita, mutta pääosin länsiosaa.

Länsimetron  Sammalvuoren varikon toteuttajana toimii  Työyhteenliittymä Sammalvuori, johon  kuuluvat  Kalliorakennus-Yhtiöt Oy, EM Pekkinen Oy, TerraWise sekä Aro-Systems. TKF toimitti varikolle  neljä  kompensointilaitetta.

Työt Sammalvuoren varikolla ovat alkaneet toukokuussa 2016. Urakka valmistuu rakennusteknisten töiden osalta 2020. Urakkaan sisältyy Sammalvuoren metrovarikon suunnittelu, louhinta ja rakentaminen täysin valmiiksi.

Varikko pitää sisällään teknisten tilojen lisäksi henkilöstölle tarkoitetut tilat, huoltohallin ja kahdeksan jalkapallokentän kokoisen junayksiköille tarkoitetun säilytyshallin, johon mahtuu 20 yksikköä.


Sammalvuoren metrovarikon työmaa-alueet kuva: LänsiMetro

MITÄ VARIKOLLA TAPAHTUU?

Taloteknisesti varikko toteutetaan niin, että yhdystunnelit 5-1 ovat teknisiä tiloja, kuten sähkö-ja ilmanvaihtotiloja, sekä metron sähköistykseen liittyviä tiloja. Ne sijaitsevat hallien välissä. Poistumiskuiluja löytyy  kaksi  kappaletta, ne palvelevat savunpoistoa ja toimivat samalla hätäpoistumisteinä.

Varikolla työskentelee talotekniikkavaiheessa 30-45 henkilöä.  Sammalvuoren varikolla Aro Systemsin projektijohto-osuudesta vastaa projektipäällikkö Joni Muttilainen. Hän aloitti  noin  vuosi sitten tässä projektissa ja homma jatkuu vielä noin  vuoden verran. Työ on vastuullista ja vaatii kykyä delegoida ja ratkaista ongelmia.

Varikon monimutkaiseen sähköpääjärjestelmään  kuuluvat metron huoltamiseen liittyvät sähköjärjestelmät  sekä  talotekniset sähköjärjestelmät, kuten valaistus, pistorasiakeskukset, savunpoisto ja  varavoimajärjestelmät.

Varikolla varavoima muodostaa ison osan sähkönjakelusta. mm. noin kolmannes valaistuksesta syttyy, jos varavoimajärjestelmä otetaan käyttöön. Paloilmoitusjärjestelmä on myös laaja. Järjestelmän avulla voidaan paikantaa tulipalon sijainti tarkalleen lämmön perusteella. Loistehon kompensoinnin tarvetta  lisää LVI-laitteiden suuri määrä.

Muuntamoita ja pääkeskuksia on neljä kappaletta pääsähkönjakelussa. Näitä keskuksia kompensoidaan TKF:n kompensointilaitteilla. Kompensointilaitteet toimivat pääkeskusten rinnalla mitaten kompensointitarpeen ja tuottaen tarpeellisen määrän loistehoa eri kuormitustilanteissa.  Loistehon kompensointilaitteet, neljä 200 kvar estokelaparistoa, on asennettu pääkeskusten kanssa samaan aikaan.

Kompensointiparistot on kytketty muutamia kuukausia sitten, käyttöönotto tapahtuu samalla, kun varikko liitetään sähköverkkoon. Käyttöönotto on helppoa, sillä TKF on tehtaalla esiparametroinut säätimen, joka on kompensointilaitteen aivot. Kun sähköt kytketään päälle, laite osaa ottaa itse itsensä käyttöön. TKF on tehnyt etukäteistestaukset  tehtaalla ennen asennusta. Laitteen käynnistyttyä testataan vielä kaikki portaat manuaalisesti. Tämän jälkeen  seurataan  muutama kuukausi, että kaikki toimii niin kuin pitääkin.

TKF:n Teemu Lindgren (vas.) ja Aro Systemsin Joni Muttilainen, sekä TKF:n toimittama estokelaparisto.

TKF JA ARO SYSTEMS, KUMPPANUUTTA JO VUOSIEN AJAN

Aro Systems on  tehnyt pitkään yhteistyötä TKF:n kanssa. Aro Systemsillä on tietyt valitut toimittajat, joiden tuotteiden laatuun  he voivat luottaa. Projektien alkaessa valituille toimittajille lähetetään tarjouspyynnöt, joiden perusteella tehdään viimeinen valinta. Hyvän toimittajan ominaisuuksiin  kuuluvat  laatu, aikataulu, hinta  sekä  palvelu.

– TKF toimitti tilatut tuotteet ajallaan ja projektinjohto TKF:llä oli tietoinen projektin kaikista eri  vaiheista. Yhteistyömme oli helppoa ja saumatonta, kertoo Joni Muttilainen.

SAMMALVUOREN VARIKON LOISTEHON KOMPENSOINTI:

Neljä  TKF:n estokelaparistoa
Tyyppi TKF-E200/2×12.5+25+3×50/400-50-189
Teho 200 kvar
Kompensointiportaat 2×12.5 kvar+25 kvar +3×50 kvar
400V, 50 Hz
Viritystaajuus 189 Hz
600mm x 600mm x 2000mm (l x s x k)
320 kg

ARO SYSTEMS YRITYKSENÄ:

Pentti Aro perusti Sähkö-Aron vuonna 1954. Ensimmäinen konttori sijaitsi Oulunkylässä omakotitalon kellarissa. Liiketoiminta alkoi sähköasennuksista omakotitaloihin. Vuosien saatossa perheyritys on kasvattanut toimintaansa ja palvelee myös Tampereella ja Oulussa. Tänä päivänä Aro Systems Oy on yksi Suomen suurimmista talotekniikkayrityksistä ja toteuttaa sähkö-, tele- ja tietojärjestelmien asennukset, LVI-asennukset ja huoltopalvelut. Sammalvuoren varikolla Aro Systems Oy vastaa työyhteenliittymän talotekniikan suunnittelusta kokonaisuudessaan kattaen sähköistyksen, LVI:n, automaation ja projektinohjauksen. Aro Systemsillä on tällä hetkellä n. 300 työntekijää.

 

OTA MEIHIN YHTEYTTÄ

OTA YHTEYTTÄ

(Liitteiden suurin sallittu tiedostokoko on 1MB.)

Poista

Poista

Poista

Poista

Poista

Lisää seuraava tiedosto

Teemu Lindgren
Myyntijohtaja
+358 40 575 9800
teemu.lindgren@tkf.fi
Kumppanuudet ja Euroopan myynti
Eero Nerto
Myyntipäällikkö
+358 400 777 185
eero.nerto@tkf.fi
Suomen myynti, tekninen tuki ja mittaukset
Tampereen Kondensaattoritehdas Oy
Hyllilänkatu 15, 33730 Tampere
Tietosuojakäytännöt
Tilaa uutiskirje
2019-09-30T10:17:19+00:00